Suomen luterilaisen kirkon diakoniatyöllä on pitkä perinne auttamistyössä. Sen tavoitteena on ihmisten auttaminen ja tukeminen, heidän voimavarojensa lisääminen ja yhteisöllisyyden vahvistaminen. Ihminen on Jumalan luoma yksilö, ainutlaatuinen ja arvokas itsessään. Jokainen kohtaaminen on tärkeä, sillä diakoniatyöntekijänä emme kohtaa vain tätä ihmistä vaan Jumalan hänessä. Aina tämä kohtaaminen ei ole helppoa, kun asiakas on väkivaltainen, päihteiden alainen tai rikollinen. Usein työntekijää helpottaa ajatus, että kaikesta huolimatta asiakas on jonkun äidin lapsi. Ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi riippuu monesta osa-alueesta. Nälkäiselle ei riitä pelkkä evankeliumi vaan tarvitaan soppaa, saippuaa ja sielunhoitoa.
1990- luvun taloudellisen laman myötä myös kirkon rooli suomalaisessa yhteiskunnassa eri auttajatahojen rinnalla on kasvanut. Sisältönsä vuoksi diakoniatyö toimii yhteiskunnassa julkisen sektorin ja kolmannen sektorin rajapinnassa. Diakoniatyöntekijä (diakonissa ja diakoni) on ammatillisesti auttamisroolissa, jonka tarkoituksena on vastata ihmisten henkilökohtaisiin tarpeisiin. Avun hakemisen kynnys pyritään pitämään matalana, jotta kenen tahansa olisi helppo hakea apua. Työssämme emme kysy esimerkiksi ihmisten kuulumista kirkkoon, vaan tarjoamme apua kaikille sitä tarvitseville. Diakonityöhön kuuluvat hengellinen, henkinen, aineellinen ja sosiaalinen tukeminen, yhteiskunnallinen vaikuttamien, diakoniakasvatus sekä ihmisen vastuullisuuden ja omaehtoisen toimintakyvyn tukeminen. Diakonisen avun piirissä on mm. mielenterveyskuntoutujia, päihdeongelmaisia, vankeja, vammaisia, maahanmuuttajia, sairaita ja heidän omaisiaan, surevia, vanhuksia ja vähävaraisia ihmisiä sekä perheitä. Diakoniatyön asiakasprosessi alkaa siitä, että asiakas itse kokee olevansa avun tarpeessa.
Tämän kirjoituksen tarkoituksena on kuvata kokonaisvaltaista kohtaamista diakoniatyössä. Diakoniatyöntekijä huomioi ihmisen kokonaisvaltaisesti fyysisen, psyykkisen, hengellisen ja sosiaalisen ulottuvuuden kautta. Diakoniatyöntekijät kohtaavat ihmisiä sekä vastaanotolla että kotikäynneillä, erilaisissa ryhmissä, retkillä ja leireillä.
Diakoniatyöntekijänä kiinnitämme asiakastilanteissa huomiota ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin. Teemme havaintoja kohtaamastamme ihmisestä ennen kuin sanaakaan on vaihdettu. Käymme keskustelussa läpi ihmisen elämäntilannetta ja terveydentilaa. Miten hän nukkuu, miten syö, onko lääkitystä, käyttääkö hän päihteitä ja onko niiden käyttö hänellä hallinnassa. Keskustelun pohjana voimme työssämme käyttää valmiita kyselykaavakkeita. Usein ihan tavallinen, avoin ja rehellinen keskustelu selkiyttää tilannetta. Tärkeintä on, että ihminen tulee kuulluksi ja kohdatuksi ja hänestä ollaan kiinnostuneita.
Kohtaamisessa henkinen ja hengellinen tukeminen voivat toteutua kuuntelemisena, koskettamisena, läsnäolona, jakamisena ja rukoilemisena. Diakoniatyössä voimme myös käyttää musiikkia ja hengellistä kirjallisuutta apuna esimerkiksi vertaistukiryhmissä. Hengellinen tukeminen voi käytännössä toteutua esimerkiksi osallistumisena asiakkaan kanssa jumalanpalvelukseen tai hengellisiin tilaisuuksiin tai järjestämällä hänelle mahdollisuus käydä kirkossa/hengellisissä tilaisuuksissa. Diakonisen hoitotyön henkisen ja hengellisen tukemisen luonteeseen kuuluvat selkeästi uskon ja Jumala- suhteen vahvistaminen sekä toivon näkökulman löytäminen arjen keskellä. Käytännön toimintaa henkisessä ja hengellisessä tukemisessa ovat esimerkiksi tukihenkilön järjestäminen yksinäiselle vanhukselle, voimavarojen vahvistaminen keskustelun ja kohtaamisen avulla, terveyteen liittyvä ohjaus ja neuvonta, surussa tukeminen, omaishoitajien tukeminen ja yhteistyö muiden ammattilaisten kanssa asiakkaan ehdoilla. Lisäksi erilaiset ryhmät, retket ja leirit tukevat ja vahvistavat ihmisen omia voimavaroja.
Diakoniatyöntekijänä näemme myös sen, että sosiaalisen tuen tarvetta aiheuttavat henkiset, hengelliset, taloudelliset ja sosiaaliset vaikeudet sekä terveyttä uhkaavat tekijät. Asiakkaan kanssa vuorovaikutuksessa tapahtuu ohjausta, opetusta ja neuvontaa, joiden tarkoituksena on auttaa asiakasta löytämään omat voimavaransa. Sosiaalisen tuen kautta ihmistä voidaan myös ohjata eri palvelujen piiriin, joita ovat esimerkiksi sosiaalityö, vammaispalvelut, eri järjestöt jne. Seurakunnan merkitys ihmisen sosiaaliselle hyvinvoinnille voi olla myös todella merkittävä. Usko ja arvot yhdistävät ihmisiä ja luovat yhteisön, joka kantaa vaikeinakin aikoina. Erityisesti vanhuksien kohdalla yhteiset, säännölliset kokoontumiset ja niissä tapahtuva vuorovaikutus ja elämykset voivat olla merkittävämpi tekijä hyvinvoinnille kuin lääkkeet.
Diakoniatyö ei ole sidottuna työaikalakiin, joten diakoniatyöntekijä voi suunnitella itse työaikansa ja hänellä on enemmän aikaa olla läsnä vaikkapa kotikäynnillä. Esimerkiksi yksinäinen vanhus kaipaa keskustelukumppania, jolla on aikaa kuunnella ja käydä läpi hänen elämänhistoriaansa. Muistojaan kertomalla ja kertaamalla vanhukset pyrkivät löytämään myönteisiä näkökulmia elettyyn elämään. Kertomusten kuuntelu ja myönteisten muistojen vahvistaminen ovat osa diakoniatyötä ja asiakkaan toivon tukemista. Juuri tässä tilanteessa diakoniatyö on omimmillaan; kokonaisvaltaisena kohtaamisena, kuuntelemisena ja toivon mahdollistajana. Seurakunnan diakonian kouluttamat vapaehtoiset ovat myös tärkeitä toimijoita diakoniatyössä.
Kun diakoniatyöntekijänä kuuntelemme ja tuemme ihmistä hänen taloudellisissa vaikeuksissaan, kiinnitämme huomiota työttömyyden ja sairauden välisiin yhteyksiin ja taloudellisten ongelmien aiheuttamiin psyykkisiin hyvinvoinnin vajeisiin. Terveyteen liittyvä auttaminen painottuu diakoniatyössä konkreettisten hoitotoimenpiteiden sijaan henkiseen ja sosiaaliseen tukeen ja ohjaamiseen. Diakoniatyöntekijänä tuemme asiakasta jaksamaan sairauden kanssa, ohjaamme palveluiden käytössä, annamme keskusteluapua, mahdollistamme hänelle vertaistukea ja puolustamme asiakkaiden oikeuksia palveluihin.
Mirva Kuikka, diakonissa, hiippakuntasihteeeri
Kirsi Karppinen, diakonissa, TtM
Lähteet:
Karppinen Kirsi. 2011. Professional skills and knowledge in diaconal worker´s everyday life in rural areas. University of Oulu faculty of medicine, Institute of health Sciences, Nursing Science. Master`thesis.
Helena Kotisalo & Lea Rättyä. 2014. Deaconesses as Health Promoters. Diaconia University of Applied Sciences, 2014.
Rättyä Lea. 2009. Diaconal work as individual and social aid in the social change. Kupio University Publiations E. Social Sciences 179.2009.203 p.